Edistyminen 23.2.2011

Sain kurssipalautetta Taktin ensimmäistä valmista versiota koskien. Siinä pyydettiin lisäämään muutamia ominaisuuksia sekä verkkosivuille kuvaus Taktin käyttämästä kuvalaatikkokomponentista.

Nyt julkaistussa versiossa uusia tai korjattuja asioita ovat muun muassa:

  • Raportti on mahdollista viedä tekstitiedoston lisäksi XHTML-tiedostoon eli nettisivuksi.
  • Viimeisimmät painallukset näkyvät käyttäjälle visuaalisesti. Plus- ja miinuspainikkeet muuttavat väriään vaaleammiksi muutaman sekunnin ajaksi, kun niitä klikataan.
  • Kuvakkeenvalintadialogin otsikkopalkissa näkyy sen oppilaan nimi, jolle kuvaa ollaan etsimässä.
  • Nykyisen kellonajan saa näkyville erilliseen ikkunaan. Ikkunaa voi raahata hiirellä haluamaansa kohtaan ja sen kokoa voi muuttaa. Kellonaikateksti suurenee automaattisesti mahdollisimman suureksi sille annettuun tilaan.
  • Erillisen kellonaikaikkunan saa pysymään päällimmäisenä ikkunana ja sen paikan sekä koon voi halutessaan panna tallentumaan automaattisesti. Kelloa näyttävän ikkunan voi myös määritellä avautumaan automaattisesti Taktin käynnistyessä.
  • Asetusikkunaa on paranneltu käyttäjäystävällisemmäksi: Asioita on ryhmitelty järkevämmin eikä ikkuna vaadi ylimääräistä tyhjää tilaa ruudulta. Sen sijaintitiedon voi tallentaa automaattisesti niin, että seuraavalla avauskerralla asetusikkuna avautuu käyttäjän haluamaan kohtaan.
  • Taktin oppituntikellon voi säätää muuttumaan fontiltaan punaiseksi, kun oppitunnista on jäljellä asetuksissa määritelty aika.
  • Taktin oman CSV-tiedostoformaatin tiedostopäätteeksi on vaihdettu TKT aiemman TXT:n tilalle. TXT sekoittui tekstimuotoisiin raportteihin liian helposti.
  • Oppilaan kuvakkeen voi vaihtaa haluamaansa kuvaan myös tuplaklikkaamalla. Ennen kuvaketta ei voinut vaihtaa kuin hiiren toisella näppäimellä avautuvasta kontekstivalikosta.
  • Oppilaan kuvakkeeksi voi valita naiskuvakkeenkin.
  • Uudelle oppilaalle oletuksena lisättävää kuvaketta voi vaihtaa nais- tai mieskuvakkeen välillä asetuksista. Tämä on kätevää, jos opetusryhmän sukupuolijakauma ei ole tasainen.

Käytin näiden muutosten tekemiseen Pomodoro-nimistä ajanhallintatekniikkaa. Kirjoitin aiheesta henkilökohtaiseen blogiini merkinnän, jonka suosittelen lukemaan, jos ohjelmoimiseen tai muuhun tehtävään oikeasti keskittyminen kiinnostaa. Yhteensä lisäysten ja muutosten tekoon meni tämä edistymismerkintä mukaanlukien 10 h 50 min. Käytännössä siis 26 pomodoro-jaksoa.

Ladattava versio: Takti_20110223.exe

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Edistyminen 1.2.2011 (Valmis versio)

Taktin ensimmäinen virallinen versio on nyt valmis. Edelliseen päivitykseen nähden mukaan mahtui vielä uuttakin:

  • Kaikki kaavaillut asetukset toimivat. Muun muassa ikkunan paikan ja koon muistaminen sekä automaattinen myöhässäoloajan merkitseminen oppitunnin keston perusteella ovat toimivia. Lisäksi oletusopettajan nimen voi määritellä.
  • Oppitunnin voi aloittamisen lisäksi myös lopettaa.
  • Oppitunnista kysytään uuden oppitunnin asetukset (aika, oppitunnin nimi, opettajan nimi) läpi, ja ne näkyvät tallennettavassa raportissa.
  • Suunnitteluvaiheen turhia valikoita karsittu pääikkunasta.
  • Tabindex-järjestystä säädetty järkevämmäksi (eli sarkainnäppäintä painamalla kentästä toiseen liikkuminen etenee loogisesti).
  • Aikalaskureiden ohjelmakoodi on siistimpää.
  • Lähdekoodin metodeihin kirjoitettu kuvaavia kommentteja, joiden ansiosta jatkokehitys on helpompaa
  • … + muita pienempiä asioita

Takti 1.2.2011 - Valmis käyttöliittymä

Lataa valmis versio tästä: Takti.exe

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Edistyminen 30.1.2011 (osa 2)

Taktiin on tehty seuraavia muutoksia:

  • Pikanapit lisätty.
  • Ohje-valikosta pääsee Käyttöoppaaseen. Se avautuu käyttäjän oletusselaimeen.
  • Otsikkoriviä selkeytetty. Tallentamattomista muutoksista näkyy merkkinä rivin lopussa tähti, joskaan oppilaisiin kohdistuneet muutokset eivät vielä välity komponentilta itse pääohjelmalle.
  • Otsikkorivillä ei näy enää turhaan tiedoston polkua, vaan pelkästään tiedoston nimi.
  • Valikoiden pientä hienosäätöä
  • Ohjelmakoodin siistimistä ja kommentointia suoritettu

Pikanapit ja tallennettavia muutoksia -indikaattori

Ladattava versio: Takti_20110130_2.exe

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Edistyminen 30.1.2011

Ensimmäinen oikeasti jossain määrin käytettävissä oleva versio Taktista on nyt julkaistu. Vieläkään kaikki toiminnot eivät toimi, mutta ne tärkeimmät, tallennus ja avaaminen, on nyt toteutettu. Avata voi ”Tallenna ryhmä nimellä…” -toiminnolla tallennettuja tiedostoja.

Taktin käyttöliittymä 30.1.2011

Taktin käyttöliittymä 30.1.2011

Esimerkki Taktin CSV-tiedostoformaatista, jota käytetään ryhmän tietojen tallentamisessa. Esimerkissä vaihdettu naiskuvake yhdelle oppilaista.

Kokeiltava versio: Takti_20110130.exe

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Edistyminen 19.1.2011

Tein kellokomponentista ensimmäisen version. Kun oppitunnin aloittaa, kello alkaa laskea jäljelläolevaa aikaa alaspäin. Oletuksena oppitunti on kestoltaan 45 minuuttia.

Ruutukaappaus Taktin kellosta

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Edistyminen 17.1.2011

Opiskelukiireiden takia en ole ehtinyt ohjelmoida Taktia siihen kuntoon, että siitä voisi julkaista ensimmäistä ”valmista versiota”. Muutin kuitenkin oppilaat listaavan tuntinäkymän skaalauksen teknisesti järkevämmäksi. Aiemmassa versiossa ikkunan koon muuttaminen oli nykivää ja toteutettu muutenkin huonosti. Lisäksi debuggaukseen käytetyt värit (jotka näyttivät Windows XP:n oletusteemalla kaameilta) on vaihdettu takaisin käyttöjärjestelmän oletuksiin. Ohjelman otsikkopalkissa ollut teksti ”Tuntinäkymä – Takti” on vaihdettu muotoon ”Takti”, koska tuntinäkymä on koko ohjelman ainut näkymä. Alun perin oppilaan tietojen muokkaukselle oli suunnitelmissa erillinen muokkausikkuna, mutta sellainen olisi ollut turha, kun saman asian voi hoitaa samassa kuin muutkin toiminnot.

Jotta ohjelma olisi valmis, se tarvitsisi vielä toimivan aikalaskurin sekä tiedostoformaatin, joka tallentaisi myös oppilaiden kuvat. Nykyinen tekstitiedostomuotoinen oppituntikooste ei tarjoa mahdollisuutta tähän.

Kokeiltava versio: Takti_20110117.exe

Taktin käyttöliittymä 17.1.2011

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Käyttöopas julkaistu

Taktin avustustoiminto alkaa olla pian kunnossa, sillä sain juuri toteutettua Taktin käyttöoppaasta ensimmäisen www-version. Käyttöopas sijaitsee siis ainakin alustavasti netissä ohjelman kotisivuilla. Taktin omaan Ohje-valikkoon tulee todennäköisesti kohta, jonka valitsemalla käyttöjärjestelmän oletusselain avaa sivun luettavaksi. Harkitsen vielä mahdollisuutta pakata opas myös ohjelman pakettiin, sillä osa käyttäjistä saattaa haluta ajaa ohjelmaa ilman nettiyhteyttä esimerkiksi kannettavaltaan.

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Edistyminen 17.12.2010

Taktiin on nyt toteutettu aikataulun mukaisesti oppitunnin tietojen tallentaminen tekstitiedostoon ihmiselle luettavassa muodossa. Toiminto aktivoituu Tiedosto-valikon kohdasta ”Tallenna nimellä…”, mutta todennäköisesti vaihdan toiminnon nimeksi jotain viemiseen (englanniksi yleensä ”export”) tai raporttiin/tuntikoosteeseen liittyvää, ja ”Tallenna nimellä” tallentaisi jatkossa tiedot erillisessä Taktin omassa formaatissa.

Kuten ruutukaappauksesta näkee, jotkin kohdat ovat vielä tyhjiä, sillä osa muuttujista ei käytännössä ole vielä käytössä. Esimerkiksi opettajan nimeä ei vielä edes kysytä missään, mutta tuntikoosteeseen ajattelin sellaisenkin tulostuvan. Korjaan tilanteen myöhemmissä päivityksissä.

Ladattava kokeiluversio: Takti_20101217.exe (debug-värit rumat Windows XP:ssä)

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Tuntinäkymän skaalaus

Huomasin, että Taktin tuntinäkymä ei skaalautunutkaan enää kuten aiemmin, sillä lisäsin vasenta palkkia ja itse luokkanäkymää varten erillisen splitContainer-elementin. Sen avulla vasemman ja oikean puolen kokoja voi säätää hiirellä raahaamalla. Nyt kuitenkin unohdin muuttaa kyseisen splitContainer-elementin kokoa ikkunan koon muuttuessa.

Oikeanpuoleisessa osiossa on sisällä flowLayoutPanel, johon aseteltuna oppilaselementit rivittyvät automaattisesti. Värjäsin testimielessä elementit eri väreillä ja yritin säätää kokojen muutokset niin, että ohjelma toimisi järkevästi. Harmikseni splitContainer venyttää myös osioiden välissä olevaa kahva-aluetta oikeammas, kun ikkunan koko suurenee. Ilmeisesti sen sijainti täytyisi ottaa talteen, kun ikkunan koonmuutos alkaa, ja vaihtaa koon muutoksen tapahtumisessa kahva takaisin samalle kohdalle. Lisäksi ikkunan maksimointi ei tunnu olevan sama asia kuin pelkkä koon muuttuminen. Osaapa olla vaikeaa.

Kuva tuntinäkymästä 28 oppilaalla ja suurikokoisella ikkunalla. Elementtien taustaväreinä vaaleahkot sininen ja keltainen.

Nyt koonmuutokset toimivat sentään jotenkuten siedettävästi.

Ai niin, lisäsin Taktille ohjelmakuvakkeen. Se on 300×300-kokoa oleva bittikartta, sillä en löytänyt tapaa lisätä PNG-kuvaa ikoniksi. Visual Studio tuntui kelpuuttavan Windows Forms -projektiin ainoastaan .ICO-päätteisiä tiedostoja. Kuvake näyttää Windows 7:n alapalkissa ihan siedettävältä, mutta ohjelman otsikkorivillä aivan kaamealta pieneksi skaalattuna. Noh, parempi se silti on kuin oletuskuvake .NET-sovellukselle.

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Edistyminen 12.12.2010

Taktiin on nyt toteutettu aikataulusta kolme päivää edellä seuraavat uudet toiminnot:

  • Oppilaita ei enää oletuksena ole Taktin avautuessa kiinteästi kahdeksaa kappaletta, vaan uudet oppilaat luodaan klikkaamalla vasempaan toimintopalkkiin siirtynyttä Lisää uusi oppilas -painiketta.
  • Oppilaan voi poistaa toisen napin kontekstivalikosta.
  • Oppilaalle voi asettaa myöhästymisajan hiiren toisen näppäimen kontekstivalikosta ja sen voi myös nollata.
  • Toisen napin kontekstivalikossa on toiminto oppilaan paikallaolon asettamiseen. Vaihtoehdot ”Aseta paikallaolevaksi” tai ”Aseta poissaolevaksi” näkyvät sen mukaan, onko oppilas merkitty tunnille vai eikö.

Taktin tuntinäkymä 12.12.2010 - Omasta passikuvastani puuttuu parta ;)

Seuraavaksi täytyykin pohtia, missä muodossa tallentaisin oppilastiedot. Varteenotettavina vaihtoehtoina voisivat olla XML tai ihan oma tekstitiedostoformaatti. Samalla seuraavaan vaiheeseen tulee toteutettavaksi myös oppitunnilla kertyneiden tietojen tallennus. Ne olen jo päättänyt Taktia suunnitellessa tallentaa ihan selkokielisinä tekstitiedostoina, jotta opettaja voi tulostaa ne halutessaan.

Ladattava kokeiluversio: Takti_20101212.exe

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti